Haurun otteluennakko: Villan Pojat janoaa menestystä Suomen Cupissa

Villan Pojat potkaisee käyntiin jalkapallokauden 2023 Suomen Cupin merkeissä sunnuntaina, kun vastaan asettuu Vitosta pelaava Oulun Jalkapalloklubi. OuJK on todistetusti yllätysvalmis joukkue, kaatuihan viime vuonna cupissa kaksi sarjaa ylempänä Kolmosessa pelaava KePS. Jalkapalloklubin cup-taival päättyi edellisellä kierroksella Villan Pojat tiputtaneelle Roi Unitedille kärsittyyn 0–5 tappioon.

Viime kaudella OuJK sijoittui tasokkaassa Pohjois-Suomen Vitosessa neljänneksi, päätyen tasapisteisiin kolmannen sijan maalierolla napanneen Keminmaan Pallon kanssa. Tuolloin Klubin riveissä nähtiin useampia ylemmiltä sarjatasoilta tuttuja pelaajia, kuten Antti Ulander ja Henri Heikkinen. Villan Poikien tiedustelu- ja vastavakoilujaoston tietojen mukaan myös tälle kaudelle on löytynyt kovia vahvistuksia, joten odotettavissa on todellinen jännitysnäytelmä. Tasatilanteessa ei jatkoille mennä, vaan voittaja ratkotaan tarvittaessa rangaistuspotkuilla. Ottelun voittaja saa toiselle kierrokselle vastaansa Kolmosessa pelaavan Haukiputaan Pallon.

OuJK:ta voidaankin pitää oululaisen alasarjajalkapallon viimeisenä linnakkeena, jossa työntekoa ja kovaa saunailtakulttuuria pidetään suuremmassa arvossa, kuin taitoa syöttää vasemman jalan sisäsyrjäsyöttöjä.

Moni Real Oulun ja IVFC:n entinen pelaaja onkin löytänyt uuden henkisen kodin keltanuttuisen Klubin paidasta

Kauden ensimmäinen kilpailullinen ottelu lisää yllätyksen riskiä. Vuoden takainen KePS:n pudottaminen on varmasti OuJK:n pelaajilla muistissa ja nahkaa ei tänäkään sunnuntaina tulla halvalla myymään.

Agentti Kleemolan arvio

Poikien kahden pelin mittaisesta cup-historiasta ei vielä voittoa löydy. Kauden 2018 Suomen Cupissa TP-47 höykytti punaisia peräti 7–1, Villan ainokaisesta vastasi Juho Sippala. Viime kaudella Roi United osoittautui viiden maalin verran paremmaksi, joskin siipirikkoisella kokoonpanolla isompaansa vastaan taistelleen Villan esitys oli ainakin avausjakson verran varsin kelvollinen. Nyt edessä on seurahistorian ensimmäinen cup-ottelu, jossa punapaitainen Villa-kaaderi kantaa harteillaan ennakkosuosikin viittaa.

Villan Poikien uusi luotsi Chijoke Festus tekee valmennusdebyyttinsä ottelussa, pelaajanahan Festus on jo takavuosina punanutussa nähty. Myös pelaajistossa nähdään muutamia debyyttejä sunnuntaina. Kokoonpanossa on toki myös poissaoloja, meriselityksinä mm. sählyyn ja perhekiireisiin liittyviä seikkoja.

Sunnuntain sählyvuorosta ei tingitä.

Peli lähetetään suorana Villan Poikien Youtube-kanavalla. Ottelun tulkitsevat Riihimäen kultainen ääni Topias Setälä apunaan Jani Keinänen.

OuJK – Villan Pojat sunnuntaina 19.3. klo 14.15 Heinäpään Pallohalli