Kauan odotettu kauden avaus

Kausi 2021 pohjoisen Vitosessa alkaa viimeinkin Villan Poikien osalta huomenna 26.5. Ponkilan tekonurmella, kun punaiset matkaavat kohtaamaan Ponkilan Panttereiden reservijoukkueen.

Alkuperäisen ohjelman mukaan joukkueen kilpailulliset ottelut olisivat alkaneet jo 5.5. Kajaanissa Kainuun Ärjyä vastaan, mutta koronarajoitusten jatkuessa Villan Poikien kolme ensimmäistä sarjaottelua siirrettiin myöhempään ajankohtaan.

Topias Mesilaakso ja Mikko Lapinniemi ovat jälleen keskiviikkona suuressa roolissa, kun pisteistä taistellaan Muhoksella.

Pohjoisen Vitonen pelataan tänä vuonna kahdessa eri lohkossa, Villan Pojat pelaa alkusarjan ottelunsa sarjan niin kutsutussa etelälohkossa muiden Oulussa sekä ympäryskunnissa majaansa pitävien joukkueiden kanssa höystettynä kajaanilaisella Kainuun Ärjyllä.

Alkusarjan kautta määräytyvät joukkueet, jotka pelaavat koko pohjois-Suomen yhteisissä ylemmässä sekä alemmassa loppusarjassa, joista lopulliset sijoitukset sekä sarjanousut ratkotaan.

Seura on asettanut pelaajien kanssa yhteisen tavoitteen, että Villan Pojat pelaa kaudella 2022 Pohjois-Suomen Nelosessa, joten jokaista peliä lähdetään voittamaan, josta päästäänkin huomiseen otteluun PonPaa vastaan.

Punaiset pääsevät avausotteluun laajalla rosterilla, valmentaja Gonzalezilla onkin päänvaivana ketkä 18 pelaajaa hän valitsee lopulliseen pelaavaan kokoonpanoon.

Kotijoukkue PonPa sai kokea Villan Poikien vaarallisuuden kaksi viikkoa sitten pelatussa harjoitusottelussa, jonka punaiset voittivat 2-5. Varmaa onkin, että muhoslaiset tulevat otteluun ärsytettynä ja hakevat revanssia aikaisemmasta tappiosta.

PonPa2 – Villan Pojat 26.5. klo 18.30 Ponkilan tekonurmi.