”Kauden tärkein ottelu”

Otsikon sanoilla Villan Poikien tähtipelaaja Ville Määttä ennakoi sunnuntain vierasottelua Fc Raahea vastaan. ”en ole uhrannut ajatustakaan sille, ettemme voittaisi ottelua”

Sunnuntain ottelu on monelle Villan Poikien pelaajalle paluu kotiin. ”Koivuluodon tekonurmella taidot ovat hankittu, se on minulle henkinen kotikenttä”, joukkueen laitapakki Patrik Peltoniemi toteaa.

Jo nuorena Raahesta urallaan eteenpäin ponnistanut Valtteri Impola muistelee kotikaupunkiaan kaiholla ”Olen nuorena kasvanut ihaillen Pattijoen Tempauksen edustuksen pelaajia, upeaa jälleen päästä Raaheen pelaamaan”

Ylärivin pojat Impola, Heliste sekä Määttä ovat edustaneet myös raahelaista As Moonia yhdessä.

Ottelussa on kotijoukkue Fc Raahella suuret panokset, voitolla joukkue varmistaisi nousun sarjaporrasta ylemmäksi Kolmoseen, muulla lopputuloksella raahelaiset jäävät jännittämään OsPan ja OuTan keskinäistä ottelua ensi viikolla. Nousukamppailu voi huipentua viimeisen kierroksen Fc Raahen ja OsPan keskinäiseen taistoon. Villan Pojat pelaa kauden loppuun lähinnä kunniasta yrittäen kivuta sarjataulukon keskivaiheilta lähemmäksi kohti kärkeä.

Punaiset saavat ylimääräisen piristysruiskeen otteluun superlaituri Miikka Koivuniemen muodossa, joka tekee paluun kokoonpanoon pitkän poissaolon jälkeen. Pelipaidan ylleen pukee  sunnuntaina pitkästä aikaa puolustaja Joni Broström. Poissaoloja ei liikaa tällä hetkellä joukkueessa ole,  joten valmentaja Gonzalezilla on positiivinen ongelma sunnuntaina kokoonpanoa valittaessa.

Patrik Peltoniemi voi näyttää hymypojalta, mutta pelikentällä hän vapauttaa sisäisen petonsa irti.

Tähtilaituri Tuomas Heliste ennakoi Fc Raahea vaaralliseksi joukkueeksi. ”Saamme olla sunnuntaina varuillamme, Raahella pelaa useita laadukkaita pelaajia, Aleksi Kylmälä on hyvä keskikentällä, mutta hyökkäyspään konkari Juho Heiskanen on joukkueen viekkain pelaaja, emme voi antaa hänelle yhtään tyhjää tilaa”

Fc Raahe – Villan Pojat-OTP

Koivuluodon tekonurmi, Raahe

Sunnuntaina 13.9. 15:00