Perjantai-illan valot syttyvät Kempele Areenalla, kun Villan Pojat kohtaavat sarjanousija Ajax Sarkkirannan klo 21 alkavassa harjoitusottelussa. Kyseessä on joukkueen kolmas virallinen harjoitusmatsi, ja samalla mahdollisesti viimeinen ennen sarjakauden avausta.
Harjoituskauden aiemmat pelit ovat tarjonneet sekä lupauksia että selkeitä kehityskohteita. Kahden ensimmäisen ottelun jälkeen katseet on suunnattu erityisesti hyökkäyspelaamiseen, maalipaikkojen rakentamiseen ja laadukkaaseen viimeistelyyn. Viime ottelun jälkeen valmennus on pistänyt painetta hyökkäyskolmanneksen toimivuuteen, ja nyt on lupa odottaa selkeämpiä rakenteita ja tehokkaampaa tekemistä hyökkäyssuuntaan.
Tavoitteena on tähän asti ehjin esitys. Tämä voi hyvinkin olla kenraaliharjoitus ennen sarja-avausta, joten nyt mitataan missä mennään pelin kokonaisuudessa.
Niko Tikkanen, valmentaja
Vastassa nälkäinen Ajax
Sarkkirannan Ajax on pelannut jo neljä harjoitusottelua, mukaan lukien niukka tappio viime kaudella Kakkosessa pelanneelle OTP:lle. Joukkue ehti esiintyä myös Suomen Cupissa, taival jäi lopulta yhden ottelun mittaiseksi, sillä Rovaniemellä nähtiin yllättävä 1–4-tappio Santaa vastaan. Ajaxilla riittää varmasti todistettavaa ennen oman kautensa alkua ja perjantaina vastassa on nälkäinen joukkue.
Seuraa häntä
Tuore jatkosopimus alla ja nälkää silmissä – Eetu-Kalle Toivainen on ehdottomasti pelaaja, jota kannattaa seurata. Viime kaudella esityksillään ilahduttanut hyökkääjä on valmis jatkamaan siitä, mihin jäi!
Kokoonpanotilanne
Otteluun lähdetään muutamien poissaolojen siivittämänä, mutta muuten ryhmä on hyvässä iskussa. Tarkoitus on, että kaikki mukana olevat saavat vastuuta ja peliaikaa.
Nyt hiotaan viimeiset palikat kuntoon ennen kauden alkua, tervetuloa seuraamaan ottelua Kempeleeseen!