Villan Poikien ottelut jatkuvat lauantaina Kempeleessä, kun joukkue matkustaa Ajax Sarkkirannan vieraaksi. Kyseessä on poikkeuksellinen ottelu, sillä kamppailu pelataan Sarkkirannan Stadionin oikealla luonnonnurmella. Villan Pojille kyseessä on kauden ensimmäinen ja suurella todennäköisyydellä myös viimeinen ottelu aidolla nurmialustalla tällä kaudella.
Villan Pojilla on tällä hetkellä erinomainen vire päällä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Joukkueen tekeminen on raikasta ja tuloksekasta, mistä kertoo myös kuntopuntari: viidestä viimeisimmästä ottelusta kotiin on viety 10 pistettä. Lauantain kotijoukkue Ajax Sarkkiranta ei kuitenkaan jää paljoa jälkeen, sillä se on kerännyt vastaavalla ajanjaksolla 9 pistettä. Lauantaina Sarkkirannassa kohtaakin kaksi varsin hyvävireistä nippua.
Joukkueiden lähtökohdat otteluun poikkeavat kuitenkin pelirytmin osalta merkittävästi toisistaan. Ajaxilla on takanaan pitkä ottelutauko, sillä sen edellinen sarjaottelu on pelattu 18. heinäkuuta. Villan Pojat taas on pitänyt pelituntumaa tehokkaasti yllä ja pelannut tässä kuussa jo kaksi ottelua. Viimeisimmästä kamppailusta tarttui mukaan arvokas vieraspiste Kajaanin Hakan vieraana. Sarjataulukossa Villan Pojat majailee hienosti sijalla 4, kun taas Ajax löytyy sijalta 8.
Keskinäiset kohtaamiset povaavat viihdyttävää ja maalirikasta ottelua. Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi 2–2-tasapeliin. Historian valossa Sarkkirannan nurmi sopii Villan Pojille mainiosti, sillä edellinen vierailu päättyi Poikien vakuuttavaan 6–2-voittoon.
Villan Pojat lähtee lauantain kamppailuun luottavaisena, tavoitteenaan jatkaa vahvaa pisteputkeaan ja ottaa täysi pistepotti mukaansa Kempeleestä.

