Englannin jalkapallosarjojen ollessa viikonloppuna kortilla, niin Pohjois-Suomen Nelosessa painetaan kaasua kohti pohjaa Oulun Tarmon isännöidessä Villan Poikia Pateniemessä.
OuTan kanssa Pojilla on kenties historiansa eniten keskinäisiä otteluita, joita lienee vuosien varrella ollut ainakin seitsemän kappaletta. Nelosen kestomenestyjänä tunnetta OuTa on ollut Pojille tyypillisesti haastava vastus, kohtaamisista Pojat eivät ole tainneet poistua voittajana sitten kevään 2018, vaan kokenut vastustaja on lähes poikkeuksetta osannut tylsyttää punapaitojen hyökkäyspelin, kuten kävi myös kauden ensimmäisessä kohtaamisessa.
Sunnuntain kohtaamisessa tilastoja lähdetään sitten parantamaan. Joukkue on iskukykyinen ja vaihtopenkillä on totuttuun Poikien tyyliin leveyttä ja laatua. Keskikenttää dominoimaan saadaan armeijan miehistämä Topias Mesilaakso, paluun kentille tekee myös puolustuksen johtohahmo Ville Lindholm. Poissa taasen on Sami Paloniemi, joka lähti katsomaan FC Liverpoolin peliä, päätyenkin lopulta hautajaisiin.
Kotijoukkue Tarmosta tunnutaan tietävän vuosi vuodelta vähemmän. Joukkueen valmentaja Riku Huhta yllättää pelaajavalinnoillaan ottelusta toiseen tehden lähes poikkeuksetta sekametelisopastaan laadukasta jalkapalloa pelaavan ryhmän. Mestarivalmentajan aineksia siis.
Tarmon peli on parhaimmillaan kiireetöntä ja järkevää jalkapalloa, jossa pallo tekee työn ja jokaisella syötöllä ja liikkeellä on jonkinlainen päämäärä. Tappajanvaistolla varustettua maalintekijää joukkueesta ei löydy, mutta osumia ryhmä tekee laajalla rintamalla. Erityismaininnan ansaitsee myös sarjan maalivahtieliittiin kuuluva vieterin lailla pomppaava Miko Pappinen.
Ottelun kotijoukkueena toimii siis Oulun Tarmo, mutta poikkeuksellisesti Villan Pojat lähettää ottelun suorana lähetyksenä myös tänä viikonloppuna Pateniemen toimiessa peliareenana.
Oulun Tarmo – Villan Pojat sunnuntaina 11.9. klo 12.30 Pateniemen tekonurmi.