Villan Pojat-OTP – Kurenpojat 4-1 (2-1)
Sunnuntaina 20.9. Nelosen kausi saatiin viimeistenkin joukkueiden osalta päätökseen, kun sarjataulukon osalta merkityksettömässä kamppailussa Villan Pojat sai vastaansa jo sarjasta putoamaan tuomitun Pudasjärven ylpeyden Fc Kurenpojat.
Syyskuisessa vesisateessa pelattu ottelu sai kotijoukkueen näkökulmasta nappialun, kun joukkueen sisäisen maalipörssin kymmenellä tehdyllä maalillaan voittanut Teemu Mattila täräytti pallon vastuttamattomasti Kurenpoikien maalivahdin ulottumattomiin.
Villan Poikien sähäkkä alku ei kuitenkaan säikäyttänyt Kurenpoikia vaan 12. minuutin kohdalla Otto Niemelä laukoi vierailijat tasoihin rangaistusalueen ulkopuolelta lähteneellä laukauksella.
Rentous kuitenkin paistoi Talvikkipuiston tekonurmella Poikien pelaamisesta, ilman kapteeni Lapinniemeä pelannut joukkue sai keskikentälle uutta voimaa monitoimies Tuomas Kleemolan muodossa. Ottelun verkkainen tempo oli kuin tehty hänelle ja yhdessä Ville Määtän ja Miikka Koivuniemen kanssa keskikenttä vyörytti hyökkäyksiä kohti Kurenpoikien maalia.
Lopulta väistämätön tapahtui Koivuniemen vapauttaessa laitapakki Impolan laidalta karkuun, Impolalta herkullinen tarjoilu maalin edustalle, jonne Määttä oli hiipinyt ja siirsi kotijoukkueen ansaittuun taukojohtoon.
Pukuhuoneessa vallitsi rauhallinen tunnelma, peli oli hyvin hallinnassa. Jonay Gonzalezin ainoa vaihto olikin Jere Väinämön päästessä talvilomalle ja maalia vartioimaan siirtyi ikinuori Heikki Havana.
Myrskyisessä säässä pelattu toinen jakso oli punaisilta suvereeni esitys, vastustajan maalivahti oli täystyöllistetty tolppien välissä. Torjuntatyyli toisinaan oli varsin persoonallinen, mutta varsin tehokas.
Edes erinomaisen ottelun pelannut maalivahti ei kyennyt estämään tänään Ville Määtän 66. minuutilla tekemää 3-1 -maalia. Osuma oli kuin toisinto Määtän ensimmäisestä.
”Minulla oli ottelua ennen valtava palo tehdä ainakin kaksi maalia, en voinut antaa Skotin (Tuomas Heliste) voittaa minua maalipörssissä”
Loppulukemat otteluun ampui laitapakki Patrik Peltoniemi 80. minuutin kohdalla. Koko kesän kaukolaukauksia harjoitellut raahelainen sai henkisesti tärkeän osuman ja teki itsestään varteenotettavan ehdokkaan vuoden maali -äänestykseen.
Villan Pojat pistää kauden päätökseen pelaajien ja taustahenkilöiden osalta saunaillan muodossa 3.10. analysoinnin aika on myöhemmin. Seura kiittää kuluvasta vuodesta sponsoreitaan, vastustajia, tuomareita ja seuran kannattajia.