Tekantin otteluraportti: Alkusarja päätettiin voittoputkeen

Villan Poikien voittokulku jatkui Pudasjärvellä, kun FC Kurenpojat kukistui ensimmäistä kertaa vieraskentällä luvuin 2–0 (0–0). Tasaväkinen vääntö kääntyi lopulta Poikien eduksi toisen jakson osumilla. Joukkue viilettää nyt neljän ottelun voittoputkessa.

Maaliton avausjakso kuljettiin valkoiseen vierasasuunsa sonnustautuneen Villan komennossa. Kotijoukkue kuitenkin puolusti laadukkaasti ja pyrki saamaan nopeita palloja väkkäröille kärkipelaajilleen. Perttu Moilanen joutuikin venymään heti pelin alussa isoon torjuntaan. Poikain paras maalipaikka siunaantui hurjassa vireessä olevalle Ville Määtälle, jonka puskuyrityksen Kurenpoikien maalivahti kuitenkin nollasi paraatipelastuksella.

Sinnikkäiden pudasjärveläisten pato murtui, kun ottelua oli tunnin verran takana. Määttä vapautui laidalta ja keskitti maalille. Takatolpalla päivysti laitaravuri Anssi Sonninen, joka pääsi ohjaamaan pallon ilmasta maaliin.

Loppua kohden Kurenpojat pääsivät yhä enemmän palloon kiinni ja vyöryttivät joukkojaan kohti Moilasen maalia, mutta ilman todellisia vaaranpaikkoja. Lisäajan viime hetkillä Miikka Koivuniemi huijasi Kurenpoikien puolustajaa ja tarjoili Mikael Väyryselle maalin edustalle. Parin ottelun tauon jälkeen kentille palannut Väykkä jatkoi maalihurjasteluaan ja upotti ratkaisevan toisen osuman.

Kopissa puhuttiin ennen peliä, että tämä tulee olemaan yksi kauden vaikeimpia matseja ja niinhän siinä lopulta kävi. Tunnin verran piti todella painaa, jotta saatiin ensimmäinen maali. Toinen tuli heti perään lisäajan viimeisellä minuutilla.

Pelillisesti pystyttiin esittämään varmaan kauden parasta pallollista peliä ja pallonhallintajaksot olivat myös vaarallisia verrattuna aiempaan. Vaikka matsiin lähdettiin kapealla penkillä ei se näkynyt tekemisessä missään vaiheessa. Uskottiin siihen mitä lähdettiin tekemään ja se poiki seurahistorian ensimmäisen voiton Pudasjärveltä ja vieläpä oikein solidilla esityksellä.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen moneen kentällä nähtyyn asiaan. Alkusarja on nyt taputeltu ja voimme olla ihan tyytyväisiä siihen mitä olemme tehneet. Vielä pitää parantaa paljon, jotta saamme jatkettua voittojen tiellä ylemmässä loppusarjassa.

Valmentaja Niko Tikkanen

Nutipäiden keskikenttä Koivu-Lapinniemi-Junkkari varustettuna pellavapää Määtällä pyöritti ajoittain hyvää pimputtelua. Reilu vääntö, monet pudottavat syystäkin pisteitä tuonne. Taiston tauottua manageri avasi seuran pörssin ja tarjosi Pojille palauttavat hampparit. Kerrosaterian jälkeen iskelmä soimaan ja kotia kohti kera kolmen pisteen.

Agentti Kleemolan arvio

Alkusarja on nyt pelattu ja Villan Poikien sijoitus on toinen. Edessä on ylempi loppusarja, jossa kaikki pelaavat kerran toisiaan vastaan. Pojilla on kotietu, eli kolme ottelua pelataan kotikentällä ja kaksi vieraissa. Loppusarjojen pariin palataan viikon huilin jälkeen.