Tekantin otteluraportti: Ärjy kaatui Kajaanissa

Nollan vieraspisteen Kajaanin kirous siirtyi historiaan, kun Kainuun Ärjy kaatui ensimmäistä kertaa Villan Poikien käsittelyssä. Lukemin 2–0 (1–0) voittoa juhlineet punanutut varmistivat samalla paikkansa ylemmässä jatkosarjassa, kun alkusarjaa on pelaamatta vielä kaksi peliä.

Ottelu alkoi jälleen hankalasti Poikien kannalta, mutta maalipuiden kolisuttelua lähemmäs täysosumaa Ärjy ei päässyt. Ville Määttä avasi maalihanat puolen tunnin pelin jälkeen puskemalla Miikka Koivuniemen hyvän vaparin pompun kautta takakulmaan. Kyseessä oli samalla Villan Poikien ensimmäinen maali Kajaanissa.

Maalinteosta innostunut Määttä osui toistamiseen heti toisen jakson alussa ja vei Pojat hyviin asemiin. Toinen maali oli kuin kopio ensimmäisestä. Kahden maalin johtoasemasta pidettiin kiinni loppuun saakka ja Villa pääsi jälleen juhlimaan tärkeää voittoa. Tappiotuloksen myötä Ärjyn haaveet yläsarjasta kokivat kolauksen.

Tasainen peli ja molemmilla oli omat etsikkoaikansa. Ärjyn alkurynnistyksestä selvittiin säikähdyksellä. Toisella puoliajalla välillä yllättävän kypsää pelaamista pallon kanssa johtoasemassa. Maltettiin kierrättää ja pitää palloa omilla minimoiden riskit. Erityismaininta nurmen huippukunnolle ja Johanna Kurkelan fiilistelylle ennen alkuvihellystä.

Ville Määttä

Seuraavaksi edessä on hieman pidempi tauko ja pelien pariin palataan torstaina 27.7. alkusarjan viimeisessä kotiottelussa FC Raahea vastaan.