Villan Pojat palasi Kajaanista jokseenkin odotetusti tappio niskassaan KaPan varmistaessa sarjavoittonsa luvuin 2–1 (0–1). Odotettua parempi taistelu punaisten toimesta saatiin aikaan, mutta lopulta kotijoukkue kuitenkin otti omansa.
Ennakkoasetelman mukaisesti KaPa hallitsi palloa ja Villan Poikien tehtävänä oli keskittyä mahdollisimman tarkkaan puolustamiseen. Kotijoukkue saikin luotua hyviä tilanteita heti ensi hetkistä lähtien ja Jesse Ivanoff ei varmasti tylsistynyt Villan maalia vartioidessaan. Ensimmäisen kerran pallo löysi tiensä verkkoon vain kahden minuutin jälkeen, mutta ei hyväksytysti. Etenkin avausjaksolla Ivanoff joutui venymään isoihin torjuntoihin ja pelastipa laitapuolustaja Kasperi Matinlaurikin kerran pallon maaliviivalta.
Avausjakson ainoasta maalista vastasi kuitenkin vierasjoukkue. Villa siirtyi johtoon 24. peliminuutilla, kun Mikael Väyrynen puski kulmapotkun ylänurkkaan. Täysosuma oli lähellä jo kulmaan johtaneesta tilanteesta. Pirteä kymmenminuuttinen olisi voinut tuoda toisenkin maalin Pojille, mutta yhden maalin taukojohtokin oli mukava yllätys altavastaajille. Vielä jakson loppuhetkillä punaisten puolustus puski pallon erikoisesti oman maalin ylärimaan, muttei kuitenkaan maaliin.
Toinen jakso oli KaPan armotonta ryöpytystä. Peliväline ehti käydä toistamiseen ylärimassa, ennen kuin tunnin kohdalla punavalkoisten yhteispeli sakkasi ja pallo pomputeltiin isäntien Tuomas Nurkkalalle tyhjän maalin eteen. Tasoituksen jälkeen kajaanilaisille ei varsinaisia tuhannen taalan paikkoja hallinnasta huolimatta siunaantunut.
Villan Pojille sen sijaan tarjoutui yllättävästi syntyneistä vastaiskuista useampiakin loistotontteja, jotka valitettavasti jäivät hyödyntämättä. Yksi koko kauden upeimmista osumista oli lähellä syntyä kymppi ennen loppua, kun Väyrynen prässäsi pallon pois puolustajalta ja jysäytti kaukovedon tolppaan. Jalkapallojumalat käänsivät tällä kertaa selkänsä Väykälle ja Pojille, eikä boltsin tie jatkunut maalipuista verkon perukoille.
Viisi minuuttia ennen täyttä aikaa KaPa pääsi kuin pääsikin juhlimaan, kun keskityspallo tavoitti yksin maalille unohdetun brassitaituri Thiago Trindaden. Kokenut kehäkettu ei namupaikastaan erehtynyt, vaan puski voittomaalin ja räjäytti runsaslukuisen kajaanilaisyleisön riemuun. Lisäajalla punanutuille tarjottiin vielä dramaattista tasoitusosumaa, kun vaparin jäljiltä palloa päästiin sutimaan lähietäisyydeltä ohi maalin.
Yksittäisenä otteluna Kajaanin reissulta jää kosolti jossiteltavaa, mutta kauden mittaan KaPan ylivoima on ollut täysin kiistatonta. Voitolla KaPa sinetöi jo pidemmän aikaa varmalta näyttäneen ykköspaikan ja nousun. Villan Poikien kohtalona on taistella toisesta sijasta, joka olisi seurahistorian paras noteeraus. Sen jälkeen voikin siirtyä kabinettisaunan lämpöön.
Kausi jatkuu jo torstaina, kun Poikain matka käy Ajax Sarkkirannan vieraaksi kello 18 alkavaan otteluun.