Tekantin otteluraportti: Kasvojenpesu helteessä

Villan Pojat kohtasi paahteisessa kesäsäässä Pateniemen nurmella nuorekkaan Oulun HarrasteFutiksen. Lähtokohdat otteluun olivat kotijoukkue Villan Pojilta mielenkiintoiset; kokoonpano oli täynnä pelaajia, mutta suuri osa pelaajista oli louhikkokosketuksella varustettuja puolustuspään rouhijoita.

Valmentaja Gonzalez lähti ratkomaan ongelmaa sijoittamalla puolustajana totutusti nähdyn Tuomas Kleemolan keskikentälle tappelemaan pallosta ohjeella “älä ainakaan vastustajalle syötä”. Avauksen paikan otti myöskin hyviä otteita penkiltä pitkin kautta esittänyt Peter Petros.

Ottelu noudatti ensimmäisellä jaksolla pitkälti odotettua, OHF:n vikkeläkinttuiset nuoret urhot aiheuttivat yksilötaidollaan punaisille haasteita ja Villan Pojat pyrki etenemään maalipaikoille suoraviivaisesti nopeilla hyökkäyksillä.

Avausjakson vaarallisimman paikan sai Villan Poikien kapteeni Mikko Lapinniemi, kun hän laukoi terävän laukauksen pienestä kulmasta vierailijoiden tolppaan, pallo kimposi vielä peliin, mutta niin Teemu Mattila, kuin Tuomas Kleemolakin ehtivät vain ihmetellä, kun pallo vilahti jalkojen vierestä tavoittamattomiin.

Toisella jaksolla kotijoukkue otti ottelussa kuskin paikan ja painoi hyökkäyksiä etenkin vasemmalta laidalta kohti OHF:n maalia. laitaduo Tuomas Heliste sekä Villan Poikien parhaaksi valittu Patrik Peltoniemi olivat alati vaarallisia.

Helisteen hankkima vapaapotku tuottikin kotijoukkueen avausmaalin, kun Lapinniemen lähettämä vapaapotku kimposi puolustajan ja maalivahdin kommunikointikatkoksen myötä vierailijoiden omaan maaliin, pelitapahtumiin nähden oikeutettu johto-osuma Pojille.

Tuomas Kleemola pelasi ehjän ottelun vieraalla pelipaikalla.

Maalin jälkeen punaiset sai lisää usko tekemiseensä ja maalintekokin jatkui ottelun 71. minuutilla, kun Tuomas Kleemola nikkasi kulmapotkusta eron kahteen maaliin. Samalla Kleemola teki historiaa ollen seuran ensimmäisen jokaisella viidellä kaudella maalin tehnyt pelaaja.

Historiankirjoihin mentiin, tuskin kukaan muu kuin minä tätäkään tilastoa tosin tulee koskaan muistamaan.

Tuomas Kleemola tunteikkaana ottelun jälkeen.

Vierailijat eivät kuitenkaan maaleista lannistuneet vaan laittoivat suurempaa vaihdetta silmään, Nopeajalkainen Eemil Harju vapautti itsensä puolustuksen vartoinnista ja lähetti pallon tolpan kautta maaliin ottelun 78. peliminuutilla jättäen ottelussa hyvin torjuneen Heikki Havanan mahdottoman työn eteen.

Tyypilliseen tapaan viimeistään kavennusmaali syöksi punaiset pakokauhun partaalle vierailijoiden painaessa 50-päisen vierasyleisön edessä Villan Pojat siltaan. Lopulta ottelun viimeisillä minuuteilla Anssi Sonninen ampui kesän hienoimman vapaapotkun maaliin tasoittaen ottelun numeroihin 2-2.

Pian maalin jälkeen ottelun tuomari Juha-Matti Kanniainen päätti ottelun jättäen ainakin allekirjoittaneelle hämmentyneen olon. Ottelu oli vielä 15 minuuttia ennen päätöstä hallussa, mutta lopulta voitanee puhua ansaitusta pistejaosta. Kummallakin joukkueella oli hetkensä voittaa ottelu, jolloin tasapeliä voitanee pitää oikeudenmukaisena tuloksena.

Erityismaininnan ottelusta ansaitseekin ottelun päätuomari, jonka linja oli pitkin ottelua äärimmäisen yhteneväinen, pelata sai, mutta törkeydet otettiin tiukasti pois, kotijoukkueen pelaajat ainakin jakoivat tästä kiitosta ottelun jälkeen. Villan Pojat lepää seuraavan viikon peleistä ja lähtee rakentamaan uutta voittoputkea uusilla eväillä harjoituskentän kautta.