Tekantin otteluraportti: OuJK Mattilan johdolla nurin

OuJK – Villan Pojat 1-6 (0-5)

Loppusarja kääntyy kohti viimeistä suoraa, kun Villan Pojat kohtasi Oulun Jalkapalloklubin toistamiseen tällä kaudella “vierasottelun” merkeissä Pateniemen nurmella, johon jalkapallokauden ottelut on pääosin aseteltu. Kenttä on sopinut punaisille kuluvana kautena mainiosti, sillä vielä kertaakaan Pojat eivät ole ilman pisteitä ottelun jälkeen pelistä Pateniemessä poistunut.

Torstain ottelu ei tehnyt totuttuun kaavaan poikkeusta, valmennusduo Gonzalez & Määttä oli pitkästä aikaa saanut laittaa kentällä supertrio Koivuniemi-Mattila-Helisteen ja tulosta syntyi heti ottelun toisella peliminuutilla, kun Koivuniemi pääsi pussittamaan palloa rangaistuspotkupisteeltä tehden numeroiksi 0-1 Pojille.

Maalin jälkeen ottelu säilyi jokseenkin tasaisena kotijoukkueen käytyä lähimpänä maalintekoa kulmapotkusta pallon päätyessä Poikien sivuverkkoon saakka, kapteeni Lapinniemi piiskasi tästä läheltä piti -tilanteesta suojattejaan pelaamaan palloa kuin Raatin harjoituskentällä konsanaan ja tulosta alkoi syntyä:

Ottelun 16. minuutilla väsymätön kuntohirmu Teemu Mattila jahtasi jälleen kieli ulkona palloa vastustajan kenttäpuoliskolla, kun OuJK:n puolustajan ja maaliltaan ulostulleen veräjänvahdin välillä sattui kommunikaatiovirhe, joka avasi Mattilalle paikan juosta pallo tyhjänä ammottavaan kotijoukkueen maaliin.

2-0 maali selkeästi avasi keskushyökkääjän patoumia, kun vain minuutteja myöhemmin Mattila oli pamauttanut pallon jo kolmesti ohi kotijoukkueen maalivahdin tehden lukemiksi 0-4 ottelukellon käydessä vasta 19. minuutin kohdalla.

Lukemien revetessä punaisille turvallisen tuntuiseen johtoon alkoi myös Villan Poikien vaihtoruletti pyörimään ja vähemmälle peliajalle kauden mittaan jääneet pelaajat saivat pelituntumaa allensa.

Puoliajan loppuun tähtilaituri Tuomas Heliste taituroi vielä pallon kertaalleen maaliin kulmapotkusta pistäen puoliajan pakettiin numeroin 0-5!

Laadukas esitys läpi ottelun, on nautinto pelata näin laadukkaiden pelaajien kanssa viikosta toiseen.

Keskikentän kiharatukka Topias Mesilaakso

Puoliajan juomatauolla valmennus painotti ottelutapahtuman merkityksellisyyttä, taululla olleet numerot olivat selkeät, mutta kentällä ero joukkueiden peliesityksissä ei ollut valtavan suuri; jokaisen tulisi keskittyä ottelun loppuun saakka ja noudattaa sovittua pelisuunnitelmaa, jossa palloa pyritään toimittamaan maata pitkin kohti vastustajan maalia alhaalta saakka.

Ville Määttä (kes.) valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi.

Toinen jakso muodostui ensimmäistä jaksoa seesteisemmäksi, pallo pyöri punaisilla toisinaan näyttävästi jakson alkuminuuteilla tapahtunutta puolustuksen harhasyöttöä lukuunottamatta, josta OuJK:n Pekka Korhonen pääsi täräyttämään ottelun hienoimman maalin lähettäen nahkakuulan vasempaan takaylänurkkaan Heikki Havanan ulottumattomiin.

Villan Poikien jakson ainokaisen teki kukas muukaan, kuin Mattila, joka pääsi namuttelemaan pallon puolityhjään maaliin Peter Petrosin kelvollisesta esityöstä. Jaksoa leimasi viimeistelyn puute, kun maalipaikkoja kävivät vuoroin tuhrimassa Lapinniemi, Koivuniemi kuin Petroskin. Gonzalez yritti herätellä hyökkäystä laittamalla kehiin loppuminuuteiksi Villan Pojat ikonin Mika Mäntysen. Vaihto ei kuitenkaan aiheuttanut mitään positiivista punanuttujen peliin.

Seuraava ottelu odottaakin nurkan takana jo ensi tiistaina, jolloin Pateniemeen vieraaksi saapuu Ponkilan Pantterit 2. Tervetuloa seuraamaan kuinka Villan Poikien vauhti kiihtyy. Vamos.