Tekantin otteluraportti: Villan Pojat jyrättiin pois kärkipaikalta

Villan Pojat palautettiin takaisin maan pinnalle kahden ottelun leijailun jälkeen, kun Kajaanin Palloilijat jyräsi voittoon murskaavin lukemin 6–2 (2–2).

KaPa iski heti alusta alkaen raivolla punaisten päälle. Perttu Moilanen ehti venymään yhteen loistotorjuntaan ennen mustaa hetkeään. Vartin kohdalla jonkinlainen aika-avaruuden häiriö ajoi hänet ojentamaan pallon hyökkääjälle jalkaan, Edison Mafla kiitti ja viimeisteli avausmaalin. Heti perään tilit kuitenkin tasattiin, kun vaparin jälkitilanteesta pelaajavalmentaja Chijoke Festus pommitti vastapattiin pallon upeasti takaylähyllylle.

Puolen tunnin kohdalla Thiago Trindade näytti nuoremmille mallia ottaessaan rauhassa pallon haltuun täräyttäen pompusta yläriman mutkalle ja sinipaidat uudelleen johtoon. Pojille avautui miltei välittömästi tilaisuus nousta tasoihin, mutta Teemu Mattila ei saanut tökättyä palloa Mikael Väyrysen hyvästä poikittaissyötöstä maaliin.

Seuraavaksi tasoitusosumaa tarjottiin punaisille epäsuorasta vaparista rangaistusalueen sisältä. Avauskokoonpanoon fysiikkaa ja kokemusta tuonut ”Jokke” Festus nosti kuitenkin pelivälineen yli maalin. Samasta hässäkästä kajaanilaisten valmentaja Marko Milunovic kuittasi itselleen punaisen kortin. Tämä ei kuitenkaan häntä hetkauttanut, vaan joukkueen ohjeistaminen jatkui katsomon puolelta normaaliin tapaan.

Tauolle lähdettiin lopulta kuitenkin tasalukemissa, kun avauspuolikkaan viimeisestä tilanteesta Villan Poikien nuori kultajalka Väyrynen sai hieman liikaa tilaa ja kolautti kuulalla samaa yläressua kuin Festus aiemmin. Ensimmäinen jakso mentiin täysillä päästä päähän, välillä järjenkin kustannuksella. Raju tempo oli selvästi enemmän KaPa:n mieleen eikä välttämättä sopinut kovin hyvin punaisille.

Pallo matkalla yläkaisaan, mutta kuka pelaa ilman toista säärisuojaa?

Toisen jakson KaPa aloitti väkevästi ja loi maalipaikkoja liukuhihnalta. Poikien alakerta näytti olevan sekasorron vallassa ja lopulta selkäranka napsahti, kun kymmeneen minuuttiin palloa kaiveltiin kolme kertaa omasta nuotasta. Ensimmäinen kolmesta pikamaalista tuli rajaheitosta, kun punanutut katselivat kaunista palloa pomppivaa. Pyöreä esine päätyikin maalin edustalle sinipaitaiselle pelaajalle, joka ei ollut paikalla katselemassa vaan tekemässä maaleja. Toisessa synkän kymmenminuuttisen takaiskussa Villan pakka repesi keskeltä halki ja kolmannessa sekoiltiin vähintään yhtä pahasti.

Mainittavaa loppukiriä ei saatu käyntiin missään vaiheessa ja lopussa vierailijat vielä rumensivat lukemia yhdellä viime hetken osumalla. Tulos toi Villan Pojat varmasti takaisin todellisuuteen haavekuvistaan ja pudotti myös sarjakärjestä pari pykälää alemmas. Karvaasta tappiosta huolimatta aurinkoisessa Pateniemessä nähtiin kovatasoinen neljännen divisioonan kamppailu. Nuorista lupauksista ja muutamasta kovan tason vahvistuksesta koostuva KaPa lienee viimeistään nyt sarjan ehdoton voittajasuosikki.

Miten niin jalat maassa? Oletko nähnyt kenenkään kävelevän ilmassa?

Agentti Kleemolan arvio

Uuteen nousuun on punavalkoisella poppoolla tilaisuus ampaista lauantaina, kun Patelan pyhättöön saapuu vieraisille joulupukit Lapin maasta, eli FC Santa Claus juniorit. Ottelu alkaa kello 15.30.