Tekantin otteluraportti: Villan Pojat tappioon absurdissa ottelussa

Oulun HarrasteFutis – Villan Pojat 2-1 (0-0)

”Jalkapallo on yksinkertainen peli. 22 miestä jahtaa palloa 90 minuutin ajan, ja lopussa Saksa voittaa.”

Näin tuumasi Gary Lineker Italian MM-kisoissa 1990, vuonna 2021 totuus on toisenlainen, ottelu kestää kyllä sääntöjen mukaan edelleen 90 minuuttia, mutta tuomari voi mielivaltaisesti pelata kuitenkin vain 78 minuuttia mikäli hänestä näin tuntuu.

Ottelussa riitti tunnetta, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun sarjataulukon toisena ja kolmantena olevat joukkueet kohtasivat Hiukkavaaran tekonurmella ottelussa, jossa panoksena oli alkusarjan toinen tila.

Kauheasti ei ottelusta jaksa kirjoittaa, koska mielenkiinto on enemmänkin muissa asioissa.

Teemu Mattila teki kuitenkin Villan Poikien maalin, jolla punanutut siirtyivät 0-1 johtoon toisen jakson alussa puolustuksen haparoidessa keskityspallossa.

Johto ei kuitenkaan kauaa kestänyt, vaan HarrasteFutiksen Totti Tuikka tasoitti ottelun tarkalla laukauksellaan 58. peliminuutilla.

Iltaa synkensi vielä 8 minuuttia ennen ottelun loppua, pelikellon näyttäessä 70. minuuttia Anssi Sonnisen tehdessä maalin kulmapotkusta Heikki Havanan haparoidessa pallon maaliin märällä kentällä.

Ei tuollaisia saisi tulla, toki nämäkin kuuluu futikseen, seuraavaa ottelua kohti.

Heikki Havana 1-2 -maalista.

Kotijoukkueen johtomaali herätti Pojatkin pelaamaan pisteistä, olihan ottelua jäljellä enää 8 minuuttia, tätä toki pelaajat eivät vielä tässä kohtaa tienneet, mutta ei sillä niin merkitystä, kovasti painetta kuitenkin maalille saatiin ja Tommi Welling olikin lähellä pistää pelin tasoihin aivan viime hetkillä 76. minuutilla, kun peliä oli jäljellä enää kaksi minuuttia.

Kun ottelu pimeyden takia keskeytettiin 78. peliminuutilla hämmennys oli jokseenkin suuri, kukaan ei valittanut että kentällä ei näkisi, mutta näin päätuomari oli päättänyt. Kevyen keskustelun jälkeen manageri Pasi Laukka katsoo kaksi seuraavaa ottelua hiukan kauempaa katsomosta kahden ottelun pannansa vuoksi ja huomenna Palloliiton työntekijöillä lienee kiireinen työpäivä.

Minä olen kuoropoikana tänään ja mussutan pullaa ja vastaan vain kun kysytään.

Pasi Laukka ennen ottelun alkumista joukkueen WhatsApp-ryhmässä

Jatkosarjan pelit jatkunevat elokuun viimeisellä viikolla, mikäli ottelun lopputulos jää voimaan aloittaa Villan Pojat pelinsä Sirkkakosken Sisua vastaan Pellossa 28.8. Vamos.