OHF – Villan Pojat 1-2 (1-0)
Villan Poikien kevään viimeinen harjoitusottelu pelattiin jo varsin kesäisessä säässä Hiukkavaaran uudenkarhealla tekonurmella.
Pelaajien suureksi yllätykseksi kentältä ei pukukoppeja löytynyt eikä sen paremmin myöskään vesipistettä, joten seuran hallituksen puheenjohtaja Pasi Laukka pääsikin toimittamaan juoksupojan virkaa hakemalla pelaajille läheiseltä huoltoasemalta juomapulloihin vedet.

Kunhan juomapullot oli täytetty, niin päästiin itse otteluakin pelaamaan. Vierailijana pelannut Villan Pojat oli ottelun ensimmäiset 20 minuuttia suuresti vastaantulijan roolissa kotijoukkue OHF:än prässätessä yllättävänkin suurella pelaajamäärällä punaisten puolustusta.
Palkinnoksi kotijoukkue saikin heti ottelun 8. minuutilla johtomaalin vastustajan nuoren hyökkääjän painaessa pallon tyylikkäästi ohi maalivahti Jesse Ivanoffin.
Kotijoukkueen alkurynnistyksestä toivuttuaan Villan Pojat alkoi pääsemään pelin rytmiin kiinni ja saikin luotua useamman potentiaalisen tasoitusmahdollisuuden ruudin ollessa kuitenkin valitettavan kosteaa ratkaisevilla hetkillä.
Hetki ennen ensimmäisen jakson loppua kotijoukkue sai maalinedushässäkän päätteeksi rangaistuspotkun, mutta maalivahti Ivanoff teki hyökkääjän aikeet tyhjiksi torjuen pallon vasemmasta alakulmasta.
Puoliajalla valmennuskaksikko Gonzalez & Määttä tekivät muutamia muutoksia; kauden ensimmäiset peliminuutit saivat niin puolustaja Tuomas Kleemola, kuin myös maalivahti Heikki Havana. Teemaksi jälkimmäiselle jaksolle otettiin pallollinen peli ja huolellisuus pelinavauksessa.

Puoliajan juomatauolla osat vaihtuivat päälaelleen, oliko kyseessä sitten puheenjohtajan pullottama janojuoma vaiko väkevä puolustuksen parivaljakko Kleemola & Havana, mutta Villan Pojat ottivat pelissä kuskin paikan välittömästi.
Noin 50. minuutin kohdalla pallo vietiin ensiksi rangaistuspotkupisteelle kotijoukkueen rikottua Villan Poikien kapteeni Mikko Lapinniemiä, totuttuun tapaan joukkueen luottoampuja Miikka Koivuniemi laittoi verkot kireäksi ja toi punaiset tasoihin.
Tästä pelikello ehti kulkea vain hetkisen, kun debytantti Jaakko Nissilä vapautti Teemu Mattilan puolustukselta karkuun ja nautiskeli tilanteeksi jo 1-2.
Kahden salamamaalin jälkeen kumpikin joukkue teki useamman vaihdon, joka omalta osaltaan sekoitti pelin rytmiä, peliä leimasi harjoituskaudelle tyypilliseen tapaan liiallinen kiire maalintekoon. Punaiset saivat pidettyä OHF:n hyökkääjät pois vaarallisimmalta maalintekosektoreilta ja loput hoiti maalinsuulla joukkueen ikänestori Havana.

Seuran tosipelit alkavat ensi viikolla 26.5. Muhoksella, kun vastaan sarjakauden avauksessa asettuu toisen kerran huhtikuussa Ponkilan Panttereiden reservijoukkue. Edellinen ottelu lienee Muhoksella hyvin muistissa, joten varmasti pisteistä saadaan taistella aivan loppuun saakka.