Yhteenveto kaudesta – Villan Pojat pelaa ensi vuonna Nelosta

Villan Poikien jalkapallokausi Pohjois-Suomen Vitosessa kaudella 2021 on saatu päätökseen ja on aika pienoiseen kausiyhteenvetoon.

Seura ja pelaajat olivat ennen kauden alkua asettaneet tavoitteeksi sarjanousun Neloseen kaudeksi 2022, jonka joukkue saavuttikin sijoittamalla yläloppusarjassa lopulta toiseksi Kainuun Ärjyn jälkeen.

Kainuun Ärjy, Villan Pojat ja Sirkkakosken Sisu jatkavat pelejään sarjaporrasta ylempänä.

Kevään ensimmäisissä kokoontumisissa hallituksen, valmentajien ja pelaajien tahto oli aikaisempiin kausiin verraten saada joukkueesta sitoutuneempi kauden läpi ja tässä pääsääntöisesti onnistuttiinkin.

Kauden aikana Villan Poikien peliasun veti yllensä yhteensä 27 pelaajaa, joista kauden aikana poistuivat Niko Junkkari (loukkaantuminen), Lauri Suutari (muutto), Joni Broström (muutto), Kamal Arifi sekä Miikka Koivuniemi (muutto). Aikaisemmista kausista poiketen poistuminen kesken kauden oli huomattavasti vähäisempää ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta seuran tapahtumat (harjoitukset ja ottelut) saatiin toteutettua suunnitellusti.

Mikko Lapinniemi on yksi kuudesta alkuperäisjäsenestä Villan Pojissa yhdessä Vatche Alexanian, Jonay Gonzalezin, Tuomas Kleemolan, Paulo Lopesin ja Mika Mäntysen kanssa.

Joukkue teki kauden 19 ottelun aikana yhteensä 71 maalia, joista eniten nimiinsä sai viime kauden tapaan Teemu Mattila (22 maalia), toisena maalipörssissä tuli Miikka Koivuniemi (12 maalia), jonka jälkeen tulikin suuri pudotus aina Topias Mesilaaksoon ja Tuomas Kleemolaan saakka, jotka kumpikin tekivät kesän aikana 5 maalia mieheen. Tulevaisuutta varten Nelosessa maalintekoapua kärjen taakse tarvitaan rutkasti.

Kaikki 19 ottelua kauden aikana pelasin ainoastaan Teemu Mattila, Patrik Peltoniemi jätti väliin yhden ottelun ja Topias Mesilaakso, Ville Määttä sekä Fraser Lennox kukanenkin jättivät väliin kaksi ottelua kesällä. Pääpiirteittäin kuitenkin sitoutuminen seuran toimintaan oli hyvällä tasolla, pelaajat olivat valmiita tekemään kalentereistaan tilaa joukkueen tapahtumiin, joka on tietenkin hieno asia. Selvää luonnollisesti on, että harrastustoiminnasta ollessa kyse pelaajien perhe- ja työelämän sovittaminen ei aina onnistu ja poissaolojakin jokaiselle väistämättä jossakin kohtaa tulee.

Hienoa, että olemme päässeet eroon kierteestä, jossa joukkueessa käy vuoden aikana 40 eri pelaajaa ja harjoituksia joudutaan toistuvasti perumaan poissaolojen vuoksi. Seura menee eteenpäin ja vaatimustaso ja sitoutuminen seuran toimintaan kasvaa samassa tahdissa.

Manageri Pasi Laukka.

Villan Poikiin saapui keväällä ja kesän aikana yhteensä 12 uutta pelaajaa, jota voidaan pitää isona määränä, vaihtuvuus edelliseen kauteen verraten oli lähes 50%, joka toivon mukaan on tulevalla kaudella pienempi. Pelaajamäärää nostettiin tietoisesti edellisestä kaudesta muutamalla pelaajalla, jolla taattiin laadukkaat harjoitukset, vaikkakin tämä näkyi kauden aikana tilanteina, joissa pelaajia piti jättää pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle.

Topias Mesilaakso paransi peliään kauden aikana kuin sika juoksuaan.

Kauden päätöstilaisuudessa lauantaina 25.9. sponsori Hauru Oy:n tiloissa pidetty palkintojenjako, jossa pelaajat ja hallitus olivat äänestäneet kauden parhaimpia pelaajia palkittiin seuraavat pelaajat:

  • Vuoden kehittynein pelaaja: Topias Mesilaakso
  • Vuoden puolustaja: Juha Salmela
  • Vuoden keskikenttäpelaaja: Mikko Lapinniemi
  • Vuoden hyökkääjä: Teemu Mattila
  • Vuoden pelaaja: Patrik Peltoniemi

Lisäksi palkintogaalaa johtaneet Tuomas Heliste sekä Ville Määttä palkitsivat muun muassa toisensa ulkonäöllisistä syistä, Verner Jannén seuran kauneimmista hiuksista sekä Pasi Laukan vuoden Villan Poikana.

Virallisia tavoitteita Villan Pojat eivät ole asettaneet tulevalle kaudelle Nelosessa, mutta ainakaan seuran puheenjohtaja Pasi Laukka ei peittele julkisesti tavoitteitaan, jokaista ottelua lähdetään voittamaan ja sarjanousu on ainakin hänen tähtäimesssään myös tulevallakin kaudella.

Jalkapallokauden jälkeen seura kääntää ainakin toisen silmänsä jo tulevaan futsal-kauteen, jonka Villan Pojat aloittaa Pohjois-Suomen Kolmosessa. Seura ei ole laittamassa sarjaan tavoitteita, vaan kyseessä on keino harrastaa pelaajien kanssa talvellakin yhdessä jalkapallokauden ulkopuolella, tähän ovat myös uudet pelaajat tervetulleita.

Lopuksi Villan Pojat haluaa vielä kerran kiittää seuran yhteistyökumppaneita sekä sponsoreita. Ilman Teitä seuran toiminnan pyörittäminen olisi haastavaa ellei jopa mahdotonta. Villan Pojat pyrkii toiminnassaan olemaan luotettava, turvallinen ja hyvää mieltä jakava oululainen urheilutoimija, joissa Te olette pelaajien ohella avainasemassa tänään ja tulevaisuudessa.

Tuomas Kleemola & Pasi Laukka