Kainuun Ärjy – Villan Pojat 3-0 (1-0)
Villan Pojat matkasi helteisessä kesäsäässä Kajaaniin taistelemaan tärkeistä sarjapisteistä. Valitettavasti joukkueen peliesitys ei tällä kertaa riittänyt. Pisteet jäivät ansaitusti kokeneelle kotijoukkueelle.
Kajaanilaiset osoittivat vaarallisuutensa jo ensiminuuteista lähtein. Ottelun avausmaali näki päivänvalon jo yhdeksännellä peliminuutilla: korkea pallo oikeasta reunasta maalin eteen, huono kommunikaatio topparin ja maalivahdin välillä, ja vastustajan hyökkääjä pääsi siirtämään pallon helposti maaliin. Ensimmäinen puoliaika oli varsin tasaista vääntöä, mutta Ärjy pääsi kuitenkin jatkuvasti paremmille tekopaikoille. Villan Poikien keinot loppuivat usein kesken viimeisellä kolmanneksella. Toiselle jaksolle jäi paljon parannettavaa.
Toinen puoliaika alkoi Villan Poikien hallinnalla. Välillä peli pyöri varsin mallikkaasti, mutta huippumaalipaikkojen luominen osoittautui liian vaikeaksi tehtäväksi. Ärjyn linjojen välissä ei ollut ylimääräistä tilaa. Villan Poikien parhaat tekopaikat siunaantuivat tällä kertaa aivan väärälle miehelle, kun karmeasta viimeistelystään tunnettu Ville Määttä sai kaksi kohtuullista paikkaa. Tolppaa lähemmäksi ei tällä kertaa päästy.
Viimeisellä kympillä Villan Pojat kaivoi pallon vielä kaksi kertaa omasta maalista. Nikkanen sijoitti pallon varmasti maaliin tyylikkään vastahyökkäyskuvion jälkeen. Ottelun loppuhetkillä Mikkola kääntyi sähäkästi boksin sisällä ja painoi pallon varmasti maaliin. Taululla jo 3-0 ja peli taputeltu. Kainuun Ärjy oli odotetun vahva ja osoitti pystyvänsä taistelemaan sarjan voitosta. Ottelun onnistujina voidaan nostaa hyvin keskikentällä taistellut ja peliä pyörittänyt kapteeni Mikko Lapinniemi, sekä pirteästi laidalla esiintynyt Fraser Lennox.
Villan Pojat kohtaa seuraavaksi OHF:n torstaina 10.6. Peliesityksen on parannuttava roimasti mikäli Pojat haluavat taistella tosissaan pisteistä.