Tekantin otteluraportti: Voittokulku ei katkea – OuJK nurin Talvikkipuistossa

Villan Pojat jatkoi hyviä otteitaan kauden ensimmäisessä virallisessa kotiottelussa Oulun Jalkapalloklubia vastaan. Muutamien avainpelaajien poissaoloista huolimatta ottelun kokoonpano oli tuttuun tyyliin täyttä timanttia.

Ensimmäinen puoliaika alkoikin selvällä Villan Poikien pallonhallinnalla toppariparin Junkkari-Janné hyvän avauspelin ansiosta. Varsinkin Junkkari toi puolustuslinjaan kaivattua rauhallisuutta ja pallovarmuutta. Selvä hallinta toikin tulosta jo kuudennella peliminuutilla, kun Valtteri Impola asetteli pallon kulmalipulle. Millintarkka keskitys löysi Topias Mesilaakson kärkkärin, mistä pallo kimposi vastustamattomasti verkon perukoille. Topiaksen kengänkärki ei näistä paikoista erehdy.


Avausmaalin jälkeen peli aaltoili, ja myös OuJK väläytteli muutaman kerran pallollista osaamistaan näppärien syöttökombinaatioiden muodossa. Hessu sai kuitenkin seisoskella maalillaan kohtuullisen toimettomana. Puoliajan lähestyessä loppuaan alkukauden tahmeasti esiintynyt Tuomas Heliste alkoi lämmittelemään V8-moottoriaan: pallo haltuun oikealla reunalla, dynaaminen kuljetus kohti keskustaa, Pohjois-Suomen vaarallisin weak foot töihin, ja pallo ”muutamien” kimmokkeiden kautta maaliin. Tämä ei kuitenkaan riittänyt maaliahneelle laiturille. Pirteästi ottelun läpi esiintynyt Tuomas Turunen saa pallon boksin ulkopuolella ja vapauttaa Helisteen nokikkain maalivahdin kanssa. Pallo varmasti pömpeliin ja tilanne jo 3–0. Näistä lukemista lähdettiin puoliajalle.

Tuomas Helisteen moottori alkaa lämpenemään.


Toinen puoliaika käynnistyi melko sekavissa tunnelmissa. Kumpikaan joukkue ei oikein saanut peliään kontrolliin. Tunnin kohdalla Villan Pojat iski jälleen: Teemu Mattila voittaa kaksinkamppailussa kaksi puolustajaa ja lähettää poikittaissyötön maalille. Turusella on helppo työ siirtää pallo lähes tyhjään maaliin. OuJK saa kuitenkin vielä mahdollisuuden kirivaihteen viritykseen, kun pallo viedään pilkulle maalin edessä tapahtuneen repimisen jälkeen. Villan Pojat ei näytä haluavan päästää Heikkiä helpolla: jo neljäs rankkari toiseen sarjapeliin. Hessu jälleen hyvin mukana, mutta tällä kertaa laukaus on sen verran laadukas, että torjuttujen rankkareiden putki katkeaa.

Ottelun lopussa nähtiin ikäviä tilanteita, kun kentältä talutettiin pois OuJK:n pelaaja sekä kaksi Villan Poikaa. Toimitus lähettää kuntoutumistsempit kaikille!


Villan Poikien seuraava ottelu pelataan 5.6 Kajaanissa. Kajaani ei ole koskaan helppo paikka pelata, ja alkukauden tulosten perusteella Ärjy on saanut jalkeille kilpailukykyisen joukkueen. Pojilla edessä kauden toistaiseksi kovin haaste.